Koti kullan kallis, mutta jalometallien arvohan on laskussa. Ainakin meillä, kun vietän kaiken aikani kotona, sisällä - liika on liikaa. Toisaalta, mulla on paljon aikaa miettiä. Välillä ehkä kannattaisi jättää miettiminen, ajatteleminen ja asioiden vatvominen niille jotka saavat siitä palkkansa.
Nuhan tai minkään muunkaan taudin oireita ei oo toistaiseksi ilmaantunut ja toivottavasti tilanne pysyykin näin stabiilina ettei vaan vuodenvaihteen leikkaukset siirry keväälle. Eli voidaan todeta, että nyt keho on ja voi hyvin. Psyyke onkin sitten jotain ihan muuta.
Tän hetkisistä oireista ja sairauksista kaikkein pahin on puheripuli. Kyltymätön ja parantumaton tauti. Tosin koska elämä kotisohvalla ei pidä sisällään mitään suuren suuria juonikäänteitä tai yllätyksiä (Luojan kiitos), ei puhuttavaa ole sen kummemmin. Sääli sinänsä.
Mutta kerran kun tän yksinäisyyden kärsii, paranee kunnolla ja kerää voimia, pääsee joskus kuulemma elämään normaalimpaa elämää - eikä todellakaan yksin!
Ja vielähän kaikki on hyvin. Vauhti on verkkaista mutta kokoajan seistään varpaillaan uuden arjen kynnyksellä. Tilanteessa on kokoajan pari muuttujaa. Ei kerkii saatika halua pysähtyä ihmettelemään elämää.
Jännittää, miten sitten käy kun sairaala-samba vaihtuu tavallisen arjen-tangoon.
Tämän päivän saavutuksista; miten vapauttavaa on syödä sitä ruokaa mitä haluaa ja minkä voi itse valmistaa - kevät rullia ja maksalaatikkoa.
Tämän päivän saavutuksista; miten vapauttavaa on syödä sitä ruokaa mitä haluaa ja minkä voi itse valmistaa - kevät rullia ja maksalaatikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti