Kun pelastusliivejä ei ole mukana.

On olemassa paljon asioita, joita ei halua kuulla. -Taikka lukea. Informaatio mitä ei olla saatettu vakuutusyhtiöiden tietoisuuteen.

"..., koska tulette kuolemaan ennen aikaisesti." Onko tullut mieleen printata toi "tappo" e-pillerien mainostekstiin, jäisi varmasti pillerit popsimatta!

Valehtelisin jos väittäisin, olevani rauhallinen nuori nainen jos tapaisin sen kaverin, joka laatii (eikä todellakaan suunnittele) vakuutusyhtiöiden "Emme valitettavasti voi myöntää teille korvauksia"- kirjeet. Ei sillä, jonkun se ikäväkin työ on tehtävä, mutta voisi niihinkin hommiin jonkunlaisen työhaastattelun pitää. Saattaa toki olla, että säästösyistä kirjeet laatii jokin kone, oikea randomgeneraattori.

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, joten kiitos vahinkovakuutuksista. Mutta vahinko ei ole se, että todella suuren epätodennäiköisyyden tauti iskee ja aiheuttaa todella suurella todennäiköisyydellä todellista murhetta ja harmia todella monelle ihmiselle, ei vain asian omaiselle taudin sairastajalle. Miksi ei voisi olla todellista vahinkovakuutusta? Sellaista Elämä on -vakuutusta?

Entäs sitten ajatus siitä, että kun niitä vakuutus asiakirjojen laatijoita palkataan, voisiko harkita palkkalistoille alan ammattilaisten? Omaisia. Niitä ihmisiä, jotka tietävät miltä tuntuu lukea, että tilastollisesti kuolema korjaa keskivertoa aikaisemmin rakkaan ihmisen pois temmeltämästä.

Eihän tämä monitasoinen tuska ole mitään nautintoa, mutta miksi vuosittain sairastuu vakavasti tuhansia ihmisiä jo pelkästään Suomessa, ilman että kukaan on antanut minkäänlaista rahallista tukea kaikille omaisille, niille jotka oikeasti kärsivät eniten? Onneksi on olemassa tukiryhmiä ja tiedonjakotilaisuuksia, lippuja ja lappuja, mutta jotain konkreettisempaa. Jotain mikä antaisi mahdollisuuden olla vastuussa vain itsestään, olla perus itsekäs. Elää hetken huoletonta arkea. Vaikkka sitten viikon verran siellä aikaisemmin mainitulla Kanarialla.

Ystävät, sukulaiset ja elämänkumppanit. Ihmisryhmä mikä ei tiedä tarkkaan miltä läheisestä tuntuu, mutta ymmärtää pitää ja lohduttaa, vaikkei siitä lohdusta ja paremmasta huomisesta olisikaan aina niin varma. Samat henkilöt omassa elämässäni (erityisesti puolisoni) joutuvat päivittäin kohtuuttoman kovan paineen alle kun vastassa on lukemattomia kipukiukkukohtauksia ja liian usein tilanteita joissa on annettava anteeksi, vaikka tietää, että huomenna tilanne vain pahenee. Erään ei niin kovin vanhan, mutta viisaan miehen sanoin subjektiivisen objektiivinen suhtautuminen tilanteeseen auttaa, mutta voiko se pelastaa? Ainakin se auttaa.

Kohtele muita, niin kuin haluaisit muiden kohtelevan sinua.

 Kiitos teille kaikille rakkaille läheisilleni, joille saan purkaa kaikilla mahdollisilla tavoilla niin ne pienet ilot kuin suuret surutkin. Kun kysytte minulta miten voin, tehkää se myös toisillenne, arkeni sankareille.