Puhdasta kauhua.

Ihmiset, tutut ja tuntemattomat, asiantuntijat ja keltanokat, optimistit, realistit sekä pessimistit ovat antaneet neuvon; älä Googleta. En kuunnellut. En myöskään olisi kuunnellot jos joku olisi käskenyt olla katsomatta Yle Teemalta työpäivän jälkeen "Veitsenterällä - Paksusuolensyöpä" dokkaria. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuulemma. Miksi sitten ei ole hyväksi haalia kaikkea mahdollista tietoa tulevasta isosta leikkauksesta? Nyt ymmärrän.

Nitojan näiköisellä vihreällä instrumentilla nidotaan suolen leikkauspinnat kiinni, greppiraudan kanssa pidetään suolesta kiinni kun fileerausveitsi heiluu kunnes juomapullon pikkuserkku, saumauslaite sekä 20 millin virkkuukoukku tekevät suolisauman. Irtiotetut palat kiikutetaan jollekkin raukkaparka patologille tutkittavaksi minkä jälkeen ne laitetaan mätänemään, jotta saadaan kaikki mahdollinen tieto. Ei hätää, dokumentti on edennyt kohtaan, jossa suoli näyttää jo aika lailla mustekalan lonkerolta mikä parin minuutin päästä on valmis nautittavaksi valkoviinin kanssa. Onneksi melkein 70-vuotias herrasmies tässä kohtaa dokkaria on jo kotiutunut jouluksi, syöpä ei ollut levinnyt muualle kehoon ja jatkotutkimukset voidaan hoitaa verikokeilla seuraavan 5 vuoden ajan, jonka jälkeen seuranta on tarpeeton. "Tarviiki tästä lähteä Kanarialle!"

Ei saisi olla itsekeskeinen, vihainen, katkera, ... mutta entä jos tekee mieli? Entä jos oletkin parinkymmenen, sairastat 1/3 suoliston kattavaa periytyvän suolistosyövän keskivaikeaa esiastetta, eikä sulla ole varallisuutta lähteä mihinkään Kanarialle ennen tai jälkeen leikkauksen? Mitä jos seuranta on leikkauksen jälkeen jotain aivan muuta kuin verikoe, ja sitä jatketaan koko loppu elämä? Mitä jos ei olisi mitään selvää säveltä siitä, että koskas seuraavan kerran saa syödäkseen kiinteää ruokaa saatika koskaan ikinä suklaata? Päätin olla miettimättä kun lääkärit sanoivat etteivät osaa vastata kysymyksiini.

Siinä samassa päätin myös olla normaalissa arkirytmissä mahdollisimman pitkään. Siis niin kauan kun kivut ja psyyke sallii.

Päätin myös puhua. Niin kauan kuin ihmiset tuntevat toisiaan ei ole salaisuuksia, vain juoruja. Juorut ovat kuin Pokemonit; kehittyvät ja kasvavat. En koskaan ottanut selvää miten Ash Ketchumin ja Pikachun loppujenlopuksi kävi, mutta päättelin keventää omaa niskassa roikkuvaa taakkaa puhumalla avoimesti kaikille. Kun kerrotaan yhdelle niin miksei sitten kaikille, ettei kukaan väritä tarinaa entistä keltaisemmaksi? Tosin informaatio tulvan uhriksi on joutunut moni vietonkin vastentahtoisesti, pahoittelen tapahtunutta. En pyydä anteeksi sillä miellän sen tarkoittavan pahoittelun lisäksi myös sitä, että lupaisin pyrkiväni siihen etten tietoisesti tekisi samalla tavalla väärin enää toistamiseen. Kumpa joku ojentaisi sellaisen pienen tietoiskuvihkosen siitä kenelle puhutaan ja miten tunteet pidetään kurissa kun käsitellään inhimillisen sivistyneesti ja tyynesti kuukauden päästä tapahtuvasta, pysyvästä elämän muutoksesta mitä ei vaan saa millään pois ajatuksista.
Sitten voisin pyytää anteeksi.