Päivä jolloin hammasharja tippui vessanpönttöön

Päivä oli muuten tavallinen. Vietän päivät pitkälti kotona, koska energiaa juuri muuhun ei ole.

Arkirutiinit ovat menneet uuteen uskoon. Enää en vietä päiviäni aamusta iltaan opiskellen koulussa. Opiskelutoverit ovat vaihtuneet 6 kuukautinen kissaherraan. Onneksi elämän tyylimme muistuttava toisiaan.

Herään, syön (jos pystyn), peseyden. Takaisin lepäämään kunnes pystyy tekemään jotain. Extreme urheiluna harrastan ruuanlaittoa. Jos joku sattuu tulemaan vastaan takerrun kontaktiiin kuin kissa leikkihiireensä.

Aluksi muutos ahdisti. Halusin tehdä ja mennä, mutta en pystynyt. Kun ajatukseen on tottunut, tajuaa että elän nyt sellaista elämää mihin suurin osa kanssakulkijoista pyrkii. Minulla on vain aikaa levätä.

Ja odottaa. Ihminen on lähtökohtaisesti muutosvastainen, joten miten mahtaa käydä kun arki muuttuu taas leikkauksen jälkeisen sairausloman päätyttyä. Osaankohan elää sellaista elämää kuin elin ennen? Jää nähtäväksi. Enköhän.

Mutta kaikki on paremmin kuin hyvin. Saan olla kotona, eikä tarvitse viettää päiviä sairaalassa. Saan pukeutua omiin vaatteisiin, en sairaalaan unisex pyjamaan. Saan katsoa televisiosta mitä tahdon, enkä sitä mitä viereisessä vuoteessa oleva mummo haluaa. Pystyn valmistamaan ruokani itse ja välttyä näin valmiskalapullilta. Eikö olekkin ihanaa kun pystyy liikkumaan omilla jaloilla?

http://mtv3.mobi/uutiset/kotimaa/1804198
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288599025272.html