Lähtökohtaisesti onnellinen

Onni ja onnellisuus ovat vaikeasti määriteltäviä termejä. Tulikokeeni aikana olen saanut uutta ulottuvuutta omaan määrittelyprosessiin.

Onneksi sairaus puhkesi noin 20 vuotta etuajassa. Nyt saan olla itsekäs, sillä kuvioon ei kuulu minusta täysin riippuvaisia tahoja. Lapsiani.

Onneksi olen opiskelija. Minun ei tarvitse pelätä menettäväni työpaikkani tai -asemani puolenvuoden sairasloman ja työkyvyttömyyden aikana.

Onneksi olen nuori. Lääketieteellisesti minun pitäisi selvitä leikkauksesta hyvin. Sairaalaseikkailun jälkeiseen elämään on helpompi sopeutua kun elämää on tilastollisesti enemmän edessä kuin takana.

Onneksi olen löytänyt mielenkiintoista tekemistä sairaalajaksolle. Elokuvat, sarjat, käsityöt, lukeminen,... Asioita joille ei tavallisessa arjessa löydy aikaa.

Onneksi pystyn suunnittelemaan elämääni. Saan itse vaikuttaa tulevaisuuteni ja tehdä itsenäisesti päätöksiä heti nukutuksesta herättyäni aina ikuiseen uneen nukahtamiseen asti.

Onneksi asun Suomessa. Välimatka sairaalan ja kodin välillä ei ole tuntia pidempi, joten pystyn näkemään läheisiäni useammin kuin kerran kahden viikon aikana. Ammattitaito mikä on pelastanut monta maailman huippu-urheilijaa, on minulle itsestäänselvyys.

Onneksi onnellisuuteni on riippuvainen läheisistäni. Se pystynkö syömään, liikkumaan tai olemaan niin kuin ennen ei ole suurin tekijä onnellisuusmittarissani.

Onneksi kaiken tämän jälkeen pystyn ilmaisemaan itseäni eri tavoilla, normaalisti, niin kuin tähänkin asti. Ja onneksi on ihmisiä joille ilmasita itseäni. Rakkaus ja lämpö, toisen välittäminen ja kosketus. 

Pärjään näillä seuraavat (noin) 60 vuotta.