Leikkauksen ja kotiutumisen jälkeen olen käynyt sairaalassa viikottain, useampaankin otteeseen viikon aikana. Tänään oli yksi sellainen päivä.
Erona muihin sairaalareissupäiviin on huomattavasti reippaampi olotila.
Koska en saa millään kaikkea energiaa purettua kotisohvalla päätin tehdä tähän astisista urheillusuorituksista suurimman, arjen maratonin. Käydä kaupassa.
Ja niinhän se menikin kuin maratoni. Alun into laantui turhautumiseen (koska se oikea vichy oli loppu) ja hampaiden kiristelyn kautta jälkihikeen huipentuakseen viime metrien ajatuksiin ennen aikaisesta lopettamisesta.
Mutta herran jestas sitä endorfiinin määrää kun pääsin istumaan autoon kannettuani ihan itse wc-paperirullapakkauksen.
Henkinen yliote kaikista hoitovirheistä ja suunnittelemattomista kivuista auttoi jaksamaan vaikka niititön leikkaushaava on keskiviikon jälkeen ottanutkin hiukan osumaa temmellyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti