Välillä voi käydä niin, että elämä yllättää. Ja sitten voi käydäkin miten vaan.
Useimmiten yllätykset ovat sellaisia tilanteita, joita ei osaa odottaa ja joihin valmistautuminen on mahdotonta. Mutta on senkin sortin ylläreitä, joiden mittasuhteista on heti alusti asti pieni käsitys.
Eletään lämmintä ja sateista kesäkuuta. Tähystyksellä tehty polyyppien poisto pohjukaissuolesta on onnellisesti ohi kun taksi saapuu rivitalon pihaan. Suussa maistaa mahalaukun lima eikä olo tila ole mitä hehkein, mutta panokset ovat pienet; täyttäähän anoppi tänään pyöreitä. Matkalla tuttava pysähtyy onnittelemaan ja kysyy onko tulossa tyttö vai poika. Muista: tyköistuva mekko ei ole paras asuvalinta operoidulle vartalolle.
Juhlapöytä on kystä kyllä, mutta kuulen suustani tulevat sanat "kylmää vettä vain, kiitos". Älkää ymmärtäkö väärin, Hyksin ruuat ovat ravitsevia mutta...ravitsevia, joten vastaukseni yllättää minut itsenikin. Noin varttia myöhemmin pahoittelen ja poistun sohvalle muiden leikatessa kakkua. Nukahdan.
Noin tunnin päästä voin pahoin. Todella pahoin. Mutta heikko olo saa minut nousemaan ja suuntaamaan kohti saniteettitiloja pesemään kosteat kasvoni. Suunnitelmana hyvä, toteus ontuu. Pyörryn vessan kynnykselle huolimatta siitä, että avopuolisoni on taluttanut koko matkan.
Soittelen illalla huoneeni lankapuhelimella perheelle, kaikki kunnossa ja nähdään huomenna. Mutta se, mistä kerroin aluksi on vasta tapahtumassa.
On sen viikon lauantai, joilloin en syönyt mitään lämmintä; juhannusaatto. Olemme taas anoppilassa, sillä puolikuntoisena ei tee mieli olla kovin extreme.
Grillauspuuhat jäävät kesken kun tulee samanaikainen kuuma ja kylmä; posket helottavat kuin kaksi kypsää tomaattia, polvet tärisevät kuin turbosähköhammasharja. Nyt koittaa se yllätys, mikä ei oikeastaan ole edes yllätys. Soittelen muutaman tunnin päästä hyvät yöt perheelleni, tosin tällä kertaa omalla kännykällä, minkä tajusin ottaa ambulanssiin mukaan.
Niin se vaan on, ettei sisäistä verenvuotoa voi kummemmin välttää saatika ennakoida. Onneksi mahalaukku reakoi vereen automaattisella pahoinvoinnilla, mikä antaa aikaa reagoida mm. pyörtymisen varalta. Ensimmäisen kerran hemoglobiini arvo 54. jäi toistaiseksi omaksi ennätykseksi eikä sairaalapäiviäkään kertynyt yhteensä kuin reilu viikko, mutta onneksi taas selvittiin veritankkauksella mekaanisen toimenpiteen sijaan!
