Hetki sitten kävin läpi kuluneen vuoden - luin blogi kirjoitukseni uudestaan. Havahduin sokeudelleni; olen esitellyt toisen päänäyttelijän vain sivulauseissa. Tärkeä osa tarinaani puuttuu.
Lähimmäisen tuki.
Tarinani on saanut paljon vastakaikua ja olen saanut kuulla monta muuta tarinaa. Kiitos! Kaikki kohtalotoverini ovat kertoneet miten tärkeää oman lähimmäisen -puolison, vanhemman tai ystävän- läsnäolo on ollut. Näin jälkikäteen kun asiaa miettii, olen sitä mieltä että huoltojoukoissa on vaikeampi olla kuin kentällä. Kun etsii löytää tarinoita niistä kohtaloista jotka antavat osviittaa potilaan arkeen, mutta tarinoita siitä mitä tapahtuu ennen ja jälkeen vierailuajan ei eteeni löytynyt.
Realistinen tiivistelmä oppaasta, mitä huoltojoukoissa on luvassa, olkaa hyvä.
Todistelu. Koska tässä ollaan fiksuja ja filmaattisia, elämässä menestyviä nuoria aikuisia ei riippuvaisuutta katsota hyvällä. Sitä ei oleteta ja harvemmin ymmärretään. Vinkki tuleville huoltojoukoille; älkää turhaan vaimentako leijonaemon vaistoja. Sairaalahenkilökunta tekee työtään, parhaansa, niin kuin sinäkin.
Tulevaisuus. Tulee varmasti hetkiä kun usko huomiseen on tiessään. Kun ei jaksa saa olla väsynyt ja heikko. Asiat selviytyvät omalla painollaan, mutta itse huomasin mite paljon lohtua tuo kun suunnittelee yhdesä jotain odottamisen arvoista ajalle, jolloin on jälleen terve. Lomamatka, häät, pitkäaikainen haave - sillä tästähän vielä paranee!
Arki. Päivästä toiseen elää helpoiten, kun on tietty rutiini mitä toteuttaa. Uuden sisäistäminen on tottakai aluksi hankalaa (hirveää ja mahdotonta), mutta hampaiden kiristely tuottaa varmasti tulosta. Ei tarvitse pitää itseään kiireisenä, mutta järkevä puuha pitää ajatukset kurissa. Ei sillä, on nautinnollista katsoa päivät telkkariakin. Miten nautinnollista on tehdä asioita, joista voi kertoa muille kipujen valittamisen sijaan.
Puhu. Jokainen sairaus ja potilas on yksilö. Suolistosairauteni ja komplikaatiot ovat kohdallani varmistaneet sen, ettei enää ole mitään mistä en kehtaisi, uskaltaisi tai tahtoisi puhua puolisolleni. Edessä saattaa olla montakin olotilaa joiden rinnalla pahakin krapula kalpenee. Koittakaa muistaa molemmat, että kohtaatte ne yhdessä eikä se ole pysyvää taikka todellakaan pahinta mitä tulette yhdessä käymään läpi.
Kiukkua. Ette varmasti toivoneet arkea sairauden kanssa, mutta silti se tuli. Eikä se tottele tai lähden pois kuin vain ajan kanssa. Mikä sen luonnollisempaa kuin suuttua. Olla nyt rikkana rokassa virran vietävänä, avuttomana kuin ruma ankan poikanen. Molemmin puoleinen itku potku raivari on ainut mikä oikeasti autta kriisin keskellä. Vinkki tukijoukoille; teiltä vaaditaan tässä kohtaa ihan kohtuuttomasti, mutta toipilas on elävä ja tunteva ihminen joka nyt vaatii tavallista enemmän. Anna toisen kiukuta ensin, huuda sinä sitten takaisin. Tai älä huuda, mutta älä tee karhun palvelusta ja jätä purkamatta omaa pahaa oloasi.
Tiivistelmä;
-Toipuminen on nopeampaa ja miellekkäämpää, kun on syy miksi tehdä se.
-Koittakaa muistaa, että jos tilanne kääntyisi toisinpäin pitäisitte silti huolen toisistanne. Nyt vain kävi näin.
- Loppujen lopuksi tämä on parasta mitä teille voi tapahtua. Luottamus, sitoutuminen ja ennen kaikkea rakkaus on koeteltu niin, ettei ole mitään mahtia mikä ne veisi pois.
- Tulet kuulemaan toistaan typerämpiä asioita. Muista, että ihmiset puhuvat vastoi parempaa tietämystä ja tarkoittavat vain hyvää.
Pilke silmäkulmassa olen kysyjille vastannut, että en lottoa sillä olen jo voittanut 7 oikein. <3
