Minä olen mielettömän onnekas.

On vaikuttavaa, että niin moni vakavastikkin sairastunut ja kovia kokenut sanoo vilpittömästi olevansa onnekas.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1424429835318

Vaikka kaipaan paksusuoltani tai oikeastaan sen mukanaan tuomaa "normaalia" elämää, on tämä seikkailu ollut kokemuksena loppujenlopuksi hyvä. Ja kyllä, olen ollut ja olen edelleen  myös hyvin onnekas.

Onnea on.. -tuotteet olivat nuorelle ja konservatiiviselle Johannalle kummastus. Miten joku oli saanut idean painattaan paljas pyllyisiä söpön pyöreitä tyttöjä ja poikia mukeihin, kaisseihin ja suklaalevyn kääreisiin? Onnea on ...läheisyys, ...rakastaa koko sydämestäni, ...lohduttaa.

Sittemmin, siis nyt, voisin tehdä Onnea on 2.0 sarjan meidän naapurin rouvasta. Onnea on ...huolehtia naapurin orapihlaja aidasta, ...muistuttaa naapuria, että heidän varastossaan on tavaraa, ...kertoa nuoremmille, etteivät he tiedä mitä kipu oikeasti on.

On onnea murehtia pikkuasioista! - Jotka aina eivät ole edes omia murheita. Naapurin rouvan  arkisen esimerkin mukaan on ihana osoittaa sitä rakkautta, millä rakastaa muita niin kuin itseään.

Ei niin nolo juttu

Ai että on ihanaa kun saa apua!

Mietin välillä, olenko ihan oikeasti ajatellut loppuun asti näiden "kakka juttujeni" kertomista; ymmärtääköhän kysyjä mitä saa vastaukseksi kun tulee juttua voinnistani? Toista kiinnostaa kaikki yksityisetkohdat ja jopa nähdä massiiviset leikkausarvet kun taas jotkut punastelevat jo sanasta "suoli".

Viime perjantai todisti, että antaa palaa vaan! Dokumenttiahan tässä vain selostetaan, kerrotaan mitä oikeasti on tapahtunut.

Olipa kerran aamu, jolloin heräsin kouluun kuten opiskelija kouluun nyt vaan voi herätä. Aamupalankin jälkeen oli heikko olo jo kuudetta päivää putkeen joten ajattelin poiketa terveydenhoitajan huoneen kautta ennen päivän virallista protogollaa. Parin sadan metrin koulumatkan aika tajusin, että päivän sisältöni taitaakin alkaa vasta terkkarin huoneesta, sen verran päässä heitti ja jalat tutisivat.

"Koulutuksessa" eli mene vankilaan lähtöruudun kautta.

Onneksi tähdet ovat olleet sellaisessa asemassa elämäni varrella, että olen päätynyt opiskelemaan alaa mitä opetetaan samassa kampuksessa kuin sairaanhoitoa. Sinne siis.

Ja nyt se ihana osuus; kun pyytää apua ihmisiltä, jotka tietävät miksi sitä pyydän säästyvät kaikki jonninjoutavilta selvityksiltä ja kysymys-vastaus keskusteluilta. Toimeen ryhdytään samantien vaikka olisikin muut asiat vähän kesken.

Joten te punastelijat, olen pahoillani, potilaskertomukseni on ja pysyy avoimena tarinana!

Kiitos Reetta, Heli ja ennen kaikkea Sari!

Saiko tarina onnellisen lopun? Jo vain; veriarvot olivat poikkeuksellisen hyvät joten lääkärin määräyksestä menin tupluureille (muumipeikkoa - tai/ja ruotsia-, tarkoittaa päiväunia).