Suolistossa on yhtä paljon hermopäätteitä kuin aivoissa, joten lieneekö ihme että suolistoleikkaus aiheuttaa elämän muutoksia. Millaisia? Kaikenlaisia, tapauskohtaisia, ohimeneviä ja pysyviä, pieniä sekä suuria. Itse luin ennen leikkausta kaiken mahdollisen infon muutoksesta ja siksi haluaisinkin jakaa oman kokemukseni.
Lukijoista te, jotka luette tekstiä ilman tulevaa suolioperaatiota saatte edellä olleesta insertistä enemmän irti kuin ne jotka osaavat odottaa kirurgin tapaamista. Siksi tässä vapaamuotoinen insertin käännös leikkauspotilaan-suomi-leikkauspotilas: epätietoisuutta, epävarmuutta, epäreilua ja epämukavaa. Vaikka lukisi kaiken tiedon suolistoleikkauksen jälkeisestä elämästä se ei takaisi että mikään menisi niin kuin oletetaan, pitäisi tai on joskus jollakulla muulla mennyt. HUOM! Tämä sääntö toimii molempiin suuntiin: leikkauksesta voi parantua paremmin ja nopeammin kuin kukaan toinen koskaan aikaisemmin. Ja on muistettava myös, että toiselle kaikkein kurjin kokemus on toiselle vain ikävä nipistys kaltainen ohikiitävä hetki.
Mutta nyt niitä muutoksia:
- ruokavalio: aluksi sain syödä lähes kaikkea salaatista karkkiin, mutta nopeasti opin mitä keho tarvitsi ja mitä mieliteot halusivat. Tuskin kukaan ei ole kuollut suklaan puutokseen. Siis jos ruoka aiheuttaa kipua se on paras jättää syömättä - keho kertoo millainen ruokavalio sille sopii ja millä voit elää täyttä ja tasapainoista elämää. Koita vain kuunnella. Ja ole avoin uudelle. Itse sain apua tästä terveysanalyysista: http://terveysanalyysi.fi/
- stressi: mitä nopeammin oppii, että (huono) stressi on pahinta myrkkyä keholle sitä paremmin voit niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Pussiitit, suolitukokset ja suolisolmut osuvat kohdallani aina niihin hetkiin kun käsittelen pitkään jatkuvia stressaavia tilanteita/asioita. Oli muutos iso tai pieni toivoin jokaisen tekevän kaikkensa stressin siis veren kortisonitason minimoimiseksi.
- keho: vatsaan tulee vekki jos toinenkin, piste. Toki on olemassa kaikenmaailman rasvoja ja hivenaineita nopeuttamaan arpien häviämistä, mutta helpoimalla pääsee kun tajuaa, ettei arpea tarvitse piilotella. Ei, en kehota kulkemaan yläruumis paljaana. Haluan, että jokainen on keholleen armollinen ja hellä. Iho käy aivan valtavan prosessin läpi ja kyllä, selviää siitä aivan kuten sinäkin. Kiitos iho, että taistelet pahuutta vastaan - arvet ovat kultamitalleja ihan palkintokaapissa.
- Omat arpeni huomasi eräs pikku tyttö kaksi viikkoa sitten uimahallissa. Tytön kasvot olivat napani korkeudella ja silti hän huomasi ne vesiliukumäen jonosa vasta noin metrin päässä mahastani. "Onko sun masussa vauva?" Oli ainut kysymys mihin sain vastata hetken kummastelun jälkeen.
- unirytmi: paksusuolettomuuden huomaa joka nykyään arjessa vain siitä, että joka aamuyö on käytävä vessassa. Mutta tämäkin on useimmiten hoidettavissa ruokavaliolla.
- matkailusta muistan kertoneeni jo viimeksi. Ainut lisäyksi olisi jotain tämän tyyppistä: pohjoismaissa riittää ihmeteltävää yhdeksi ihmisiäksi ja Instagram on filttereitä pullollaan, älä sure. :)
- asennoituminen: paineen alla syntyy niin tuhkaa kuin timantteja. Kun leikkauksesta on +1 vuosi voisin veikata suurimman osan IPAA-potilaiden olevan keskivertoa ikätoveriaan onnellisempia. Elämä opettaa keskittymään oleelliseen ja olemaan arjessa onnellinen vaikka siitä että ei pieraise kahta kertaa enempää julkisessa vessassa.
- lisää vessa juttuja: kakasta jutteleminen tulee leikkaushoitojen myötä niin arkipäiväksi keskustelun aiheeksi sairaalahenkilökunnan kanssa, että jokainen leikattu on mitä paras keskustelukumppani tuoreelle äidille joka ihmettelee pienokaisensa aikaansaannoksia.
