Saatika auta.
Tein irtioton arjesta ja lähdin ihmisten ilmoille ensimmäiseen kertaan reiluun viikkoon. Jännitti tietyllä tapaa, vaikka matkaseurue koostuikin ystävästäni. Suunnaksi otimme Turun Ruoka- ja Viini-, kansainväliset Kirja- sekä Tiede- messut. Totta kai matkaan piti lähteä kaikkein kävijärikkaimpana päivänä, kun muuten ei aikatauluun sovi. Mitä teen jos paha olo (= vahva laskuhumala + risteily merellä + kova merenkäynti) yllättää?
Pyörryn. Ainakin melkein.
Onneksi maistiais lakut, suklaat, smoothiet sekä leivän palat korjasivat verenpaineen ja -sokerin oikeisiin lukemiin. Tai tekivät jotain muuta mikä paransi olotilan siedettäväksi. Kylmältä ja noin 5 sekunnissa niskan ja otsan kastelleelta hieltä en kuitenkaan välttynyt.
"Oot vähän kalpee." Vähän-vähemmän-värikkäämpi-kasvoilta-ei-luenteelta on mielestäni korrektimpi ilmaisu. Mutta taisi kaveri totta turista samalla kun talutti mua ulos haukkaamana raitista ilmaa. Alle tunnissa kaikki oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siispä ostamaan suklaata ja kirjoja!
Kun järjenjuoksu oli palannut mässyn mukana lähtölukemiin tajusin, mitä todellisuudessa olisi voinut tapahtua. Jos olisin ollut yksin liikenteessä, tärisisin nyt jossain jukkapalmun ja roskiksen vieressä. Kukaan minut ohittaneista lajitovereista ei reagoinut mitenkään -minun mielestä- poikkeavaan nuoren naisen olemukseen. Ja tosiaan, sairastan epilepsiaa. Pitäisikö se lukea otsassa? Pitääkö tilanteen mennä päätyyn asti ennen kuin joku tuntematon kiinnittää huomiota? Aiheesta ja vastaavanlaisista tilanteista on uutisoitukkin useita kertoja vuosien varrella ja aina seuraavana päivänä jokin yritys tai yhdistys on aktiivisesti tukemassa toisten huomioon ottamista.
Toisaalta ymmärrän ihmisten käytöksen hyvin. Nykypäivänä ei voi nykynuorisosta tietää kuka niitä huumeita piikittää missä ja milloinkin itseensä.
Päättelin lukion lyhyen matikan kaavoilla, että saattaa olla parempi unohtaa täksi illaksi suunniteltu omatoiminen lenkki ja hyvällä omallatunnolla jäädä katsomaan telkkaria.
Kiitos mun esiapuryhmälle, teille rakkaille ystäville, kavereille ja tutuille, jotka olette matkanvarrella pitäneet mut hengissä ja turvassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti