"Kyllä, aivan." sanoi psykologi

Sairastuttuani epilepsiaan 18-vuotiaana pääsin neuropsykologin juttelemaan. Ettei tule itsetuhoisia ajatuksia, sanoi joku. Diagnoosin ja keskusteluhetken välisää oli muutama viikko. Jos minulta olisi kysytty, olisin ehdottanut ajan ja rahan käyttämistä johonkin hyödylliseen.

Mutta miten sitten kävikään kun FAP geenimutaatio tuli kuvioihin?

Ei oikeestaan mitään. Varmat geenimutaation merkit löytyivät juhannusviikon maanantaina, sairasloma alkoi elokuussa. Lääkärit puhuivat hienoja lauseita joista paistoi epävarmuus ja tietämättömyys. "Lähitulevaisuudessa varmasti joku ottaa yhteyttä." tai "Kannattaa olla yhteydessä ammattiauttajiin." Eläkeläiset ovat niitä kiireisiä, opiskelijat taasen laiskoja ja sairauslomalaiset vailla parempaa tekemistä kuin omien asioiden hoitamista..?!

Ensiapukurssilla opetettiin, että sillä joku huutaa ollessaan veden varassa ei oo mitään hätää. Tähän toimii varmasti sama sääntö. Itsetuhoisista ajatuksista ei ollut syytä puhua. Tarpeeksi kun antaa aikaa on näppärää kun keho tuhoaa itse itseään.

Ja jos tuhoisasta toiminnasta puhutaan, voisin ihmetellä sitä, että tienaan sairaslomalaisena niin sanotusti paremmin kuin opiskelijana, mutta antaa olla. Pitää miettiä mihin nää ylilmääräset 5 euroa sijoittaa.

Vaikka siltä ei nyt tuntuisi, pyydän, ota selvää erilaisista mahdollisuuksista saada lääketieteellisesti koulutettua juttuseuraa. Kun avun saa ajoissa se toimii ennaltaehkäisee iskut pahimmille karikoille.

Ihan vaan sen varalta jos ajatuksenjuoksu meinaa kompastua.