Asenne kysymys

http://www.sebastienmillon.com/Lookin-At-My-Butt-Art-Print-15

Löysin sen, elämän ohjeeni! Mahtavuutta.

Mitä muuta? Yksinäisyyden ja parantumisen tuskaa mutta ennen kaikkea ihanaa elämän sietämätöntä keveyttä.

Ahaa elämys

"Mimmi selvis niinku syövästä, mahtavaa!"

Joskus tarvii mennä kauas että näkee lähelle. Ja joskus tarvii jonkun toisen avamaan silmät, että pystyy näkemään metsän puilta.

Eli kaikki mitä nyt on meneillään ja edessä, on aika samantekevää, kivuista ja komplikaatioista viis. Olen ensimmäistä kertaa vuosiin terve!

Sinkkiä ja sielun hoitoa

Koti kullan kallis, mutta jalometallien arvohan on laskussa. Ainakin meillä, kun vietän kaiken aikani kotona, sisällä - liika on liikaa. Toisaalta, mulla on paljon aikaa miettiä. Välillä ehkä kannattaisi jättää miettiminen, ajatteleminen ja asioiden vatvominen niille jotka saavat siitä palkkansa.

Nuhan tai minkään muunkaan taudin oireita ei oo toistaiseksi ilmaantunut ja toivottavasti tilanne pysyykin näin stabiilina ettei vaan vuodenvaihteen leikkaukset siirry keväälle. Eli voidaan todeta, että nyt keho on ja voi hyvin. Psyyke onkin sitten jotain ihan muuta.

Tän hetkisistä oireista ja sairauksista kaikkein pahin on puheripuli. Kyltymätön ja parantumaton tauti. Tosin koska elämä kotisohvalla ei pidä sisällään mitään suuren suuria juonikäänteitä tai yllätyksiä (Luojan kiitos), ei puhuttavaa ole sen kummemmin. Sääli sinänsä.

Mutta kerran kun tän yksinäisyyden kärsii, paranee kunnolla ja kerää voimia, pääsee joskus kuulemma elämään normaalimpaa elämää - eikä todellakaan yksin!

Ja vielähän kaikki on hyvin. Vauhti on verkkaista mutta kokoajan seistään varpaillaan uuden arjen kynnyksellä. Tilanteessa on kokoajan pari muuttujaa. Ei kerkii saatika halua pysähtyä ihmettelemään elämää.

Jännittää, miten sitten käy kun sairaala-samba vaihtuu tavallisen arjen-tangoon. 




Tämän päivän saavutuksista; miten vapauttavaa on syödä sitä ruokaa mitä haluaa ja minkä voi itse valmistaa - kevät rullia ja maksalaatikkoa.

Näinkin olisi voinut käydä

http://beyondblindfold.com/this-guys-wife-got-cancer-so-he-did-something-unforgettable-the-last-3-photos-destroyed-me/

Täytyy koittaa rakastaa tätä kaikkea.

Henkinen eläkeikä

Ymmärrän nyt mummoja. Koska olen yksi heistä.

Yllätin itseni tarkkailemasta kelloa, etten unohda sytyttää asuntososakelain mukaisesti kello 17 ulkovaloja. Tai oikeastaan en katsonut kelloa, tiesin kellon olevan viisi koska kolmoselta alkoi Tanssii tähtien kanssa viimeviikon uusinta.

Olen täyttänyt elämääni uusilla ehdollistamistavoilla. Yks kaks ärsyttää kun ministeri käyttää sanaa "jengi", uni ei tule jos yöpöydältä ei löydy vesilasia ja tiedän millainen tulevan viikon sääennuste on.

Ennen vanhaan, silloin kuin minä olin nuori, asiat olivat paremmin.

En tiedä enää itkettääkö vai ärsyttääkö enemmän. Muisti tekee tepposiaan.

Onneksi on näitä arjen ihania turhamaisuuksia - tietää olevansa kunnossa kun yllättää itsensä pohtimasta kaikkea tälläistä turhaa.

Urheilujuhlan tuntua

Leikkauksen ja kotiutumisen jälkeen olen käynyt sairaalassa viikottain, useampaankin otteeseen viikon aikana. Tänään oli yksi sellainen päivä.

Erona muihin sairaalareissupäiviin on huomattavasti reippaampi olotila.

Koska en saa millään kaikkea energiaa purettua kotisohvalla päätin tehdä tähän astisista urheillusuorituksista suurimman, arjen maratonin. Käydä kaupassa.

Ja niinhän se menikin kuin maratoni. Alun into laantui turhautumiseen (koska se oikea vichy oli loppu) ja hampaiden kiristelyn kautta jälkihikeen huipentuakseen viime metrien ajatuksiin ennen aikaisesta lopettamisesta.

Mutta herran jestas sitä endorfiinin määrää kun pääsin istumaan autoon kannettuani ihan itse wc-paperirullapakkauksen.

Henkinen yliote kaikista hoitovirheistä ja suunnittelemattomista kivuista auttoi jaksamaan vaikka niititön leikkaushaava on keskiviikon jälkeen ottanutkin hiukan osumaa temmellyksessä.

Tukeva joukko

Hämmennys tekee nöyräksi siitä miten paljon rakkautta teiltä olen saanut osakseni.

Kiitos!

http://osanaelamaa.blogspot.fi/2013/11/ma-kuiskaten-korvaasi-kasken-ala-viela.html

Korjauskirjoitus

Viime kerrasta onkin aikaa, yllättävänkin paljon. En itse muista kirjoittaneeni tänne mitään sitten leikkauksen.

Ja mitä kaikkea muuta sen jälkeen onkaan tapahtunut.

Totta on että pääsin kotiin viikko leikkauksen jälkeen. (Kiitos tiedoittajalle joka on yrittänyt pitää teitä ajantasalla, vaikka itsekkin ollaan oltu aika ulapalla useaan otteeseen.) Kotona tosin ehdin olla noin puolitoistavuorokautta. Olotila romahti nopeasti keskiviikon ja torstain välisenä iltana. Yöllä sitten pyörryin äkillisesti vaikka piti mennä vaan vettä juomaan.

Onneksi apu oli lähellä.

 Keuhkoveritulppa epäily työllisti torstain ja perjantain. Oireet ja (valtimo)verikoetulokset puolsivat lisäviikkoa sairaalassa sekä uutta lääkitystä. Ambulanssilla viilletettiin Tyksiin testeihin, mitkä kuitenkin  osoittivat pelon aiheettomaksi ja pääsin kotiin jo samana päivänä.

Kolikolla on aina kääntöpuoli; sairaalassa olin osastoilla, jossa kahtia leikattu vatsa avanteella on aika tuntematon juttu, siispä jälki oli sen mukaista. Nyt nahka on yhdesta kohtaa ensimmäisen asteen palovammalla. Vaikea hoitaa, parantua ja koittaa kestää seuraavat viikot. Viisastuneena jälkiviisaana on helppo todeta, että tästäkin olisin selvinnyt ilman kommervenkkejä, jos olisin osannut ottaa mukaani omat avanne tarvikkeet jo valmiiksi oikean kokoisiksi mitotettuina!

Ei sillä, sattuu sitä muillekkin. Leikkaussalissa päätettiin etten reilun viiden tunnin leikkauksen aikana tarvitse sen kummempaa suojausta niihin kohtiin kehoa jotka joutuvat ottamaan osumaa leikkauspöydän kanssa. Lyhykäisyydessään häntäluun kohdalla on kunnioitusta herättävän suuruisen nyrkin kokoinen vesikello. Kipeä tekee myös pieni vihjaus siitä, että olen lääketieteellisesti läski.

Ei sillä että se tässä vaakakupissa missään tuntuisi, mutta sairastuin myös yskään. Lahjoittajana toimi edellämainittu leikkaus mikä edellytti nukutusta mikä puolestaan edellytti joukkoa putkia kurkkuun, mitkä repivät kurkkua uuteen uskoon. Jos voitte, älkää kokeilko yskiä ilman vatsalihaksia.

Joten toistaiseksi edelleen puhelut ohjautuvat tiedoittajan kautta.

Kirjoittaminen/näppäileminen rupee sujumaan jo entiseen tapaan. Laskeskelin sairaalassa viikko sitten saaneeni leikkauksen jälkeen noin 15 pistosta suoniini (kanyyli ei ole kaveri saatika aamu 6-7 aikaan otettava päivittäinen verikoe) ja sittemmin on tullut ainakin 10 lisää. Vielä kun vasuri heräisi henkiin; kyynärvarsi ei tykännyt ohiammutusta neulasta.

Elämässä sattuu ja tapahtuu, huomattu on. Mutta mitä on mahtanut sattua ja tapahtua sillä hetkellä kun mulle on laitettu epiduraali puudutus? Ei mitään. Sitä ei koskaan ollut. Vain muoviputki muutaman sentin syvyydessa ihon alla piilossa puuduttaen reidet.

Mut tituleerattiin mut kipuherkäksi prinsessaksi ennen kuin tilanteen oikea laita paljastui. Lempinimi jäi silti.

Kaiken tämän jälkeen toivon vain että pahin on jo takana ja korjausleikkaus tulisi pian.

Mutta nyt on iltalenkin aika, jos vaikka peruskunto palautuisi ja paraneminen nopeutuisi. Postilaatikolle ja takaisin. Kävellen. Hiljaa. Pienin askelin. Suuresti nauttien.

Onneksi ei tarvitse mennä yksin! Ja onneksi pääsee tekemään ja menemään taas oman mielen mukaan.

Odotettu hetki

Johanna pääsee jo huomenna kotiin! Mutkan matkaan tekee yskä, mikä on antia viiden tunnin leikkauksesta. Joten älkää pahoittako mieltä jos ette puheluunne saa vastausta.

Olosuhteiden uhri

8 arven ja tämänhetkisen kanyylin uhrina Johanna on antanut oikeuden minulle toimia hänen kommunikointivälineenä. Lääkkeiden määrän vähentyessä kivut kasvavat ja vastaaminen tekstiviesteihin ja puheluihin käy liian vaikeaksi. Siksi pyydänkin rakkaat ystävät, sukulaiset ja kanssaeläjät että kohdistatte yhteydenotot Johannan sijaan minulle, jotta parantuminen olisi nopeaa ja kivutonta. Mikäli tarvitsette yhteystietojani, ottakaa yhteyttä henkilöihin, joilla puhelinumeroni jo on. Kiitos ymmärryksestä. 

-Tommy 

Kaikki on hyvin

-Vaikka en jaksakkaan kaikkiin tekstareihin tai puheluihin.

Hymyilyminen helpottaa. Ei hätää, selviän koska te selviätte mun kanssa. <3 Ja varmasti pian pystyy nauramaankin.