18.12.2013

Oli synkkä ja myrskyinen yö

- Onneksi sähköt eivät menneet.


On yllättävän kova paikka antaa itselleen lupa väsyä. Hyväksyä, että välillä voi antaa vain 75 prosenttia ilman että maailma järkkyy.


Kivut, arvet ja piikit. Tunne hyödyttömyydesta, toimettomuudesta tai aikaansaamattomuudesta ovat paljon kivuliaampia kohdata.


Onneksi omaan elämään voi vaikuttaa. Onneksi vaikuttamalla tilanteet muttuvat. Onneksi kaikki tilanteet ovat erilaisia. Onneksi erilaisuus on rikkaus.


Ilo ei olisi iloa ilman surua, kolikolla kun on kuitenkin kääntöpuolensa ja pahassa aina jotain hyvää. Kauneus tosin on katsojan silmässä ja näkemys riippuu siitä mistä se roikkuu.


"Koita jaksaa." on parasta ja pahinta (sekä useiten toistettua) mitä olen koskaan kuullut.


Onneksi saan nyt kirjoittaa kiitokset kaikille teille jotka olette tukena kun usko meinaa loppua!

11.12.2013

Kieleni ei ole ruskea

"...myöntämisperusteena opintomenestys."

Hei sinä, joka et edellistä lausetta sisäistänyt.
Stipendin myöntämisen kriteeri oli kaikille hakijoille samat, mukaan lukien minut. Saamieni tietojen mukaan opintomenestys tarkoittaa tässä tapauksessa tietyn lukuvuoden (syksy 2012, kevät 2013) aikana kerättyjä opintopisteitä sekä kurssiarvosanojen keskiarvoa.

Opiskelin 144 opintopisteen edestä keskiarvolla 3,9.

En ollut töissä, juhlimassa* tai lomalla elokuusta 2012 lähtien.

Opiskelin.

SE ETTÄ SAIRASTUIN VAKAVSTI EI VAIKUTA TÄHÄN RAHAN JAKUUSEEN MITENKÄÄN!

Jos koet saaneesi epätasa-arvoista kohtelua 'minun sympatia pisteiden vuoksi', jaan mielelläni stipendini, sillä jotkin asiat eivät ole mitattavissa rahassa. Ja käsittääkseni sinun rahoja ne ovatkin. 'Sinulta otettuja stipendirahoja, jotta minä sain enemmän.'

Arvelunne on oikeitettua, sillä suurista summistahan tässä on kyse. Opiskelutuntia kohden ansaitsin alle 1,5 euroa. Eli jos olisinkin ollut satunnaisesti töissä ja ansainnut noin 8 euroa tunti vaikka kassatyöntekijänä ja vuosituloni oltaisiin julkaistu koulun seinellä, olisin myös silloin velvollinen perustelemaan tuloni.

Olisiko silloin joku kateellinen tai epäileväinen maksuperusteista?





*Pahoitten lähes patologista valehteluani, mutta en voinut rikkoa virkkeen tyyliä. Juhlinhan minä! Keltanokkabileissä ja haalarikastajaisissa olin vapaalla. SaloTourissa sekä yllärisynttäreillä olin kuski ja Talk like pirateday partyssa kaitsemassa vaihtareita, omissa tupareissa vieraita.

2.12.2013

Vain yksi ylimääräinen

Kuten ylläolevasta taidonnäytteestäni pystyy kuka tahansa genetiikkaan perehtynyt havannoimaan, koolla ei ole väliä. Laadulla ja määrällä sen siaan on.

Eli soluketjut, mitkä meidän ruumillistumaa määrittävät koostuvat tuollaisista kolmen solun rykelmistä. Säännönmukaisesti näin on aina.

Aina, kun kyseessä on geeniperinnöltään terve tapaus.

Syy allekirjoittaneen geenimutaatioon on työ yksi ylimääräienn A solu. Tämän vuoksi geeniketju on joko liian lyhyt tai pitkä. Tämä puolestaan vaikuttaa valkosoluihin ja niin edelleen. Kuulin tähän jonkin uuden hienon kirjainyhdistelmä määritelmänkin, mikä ytimekkäästi kaiken kertomani lisäksi pitää sisällään tiedon siitä, että geenimutaatiotyyppini on aikalailla tylsä. Niin tylsä, ettei sitä ole kukaan jaksanut tutkia.

Harvinainen.

Geenimutaatio esiintyy useimmiten opetusmateriaaleissa kuin käytännössä. Tiedetään kuitenkin, että tämä kyseinen mutaatio voi aiheuttaa muun muassa silmänpohjukkaan harmittoman pikmenttihäiriön, iho ongelmia/sairauksia ja leukaluun muutoksia.

Että yksi ylimääräinen kirjain voi tuoda uusia ulottuvuuksia!

Tieto lisää tuskaa, they say, mutta ei tämä oikeastaan edes kirpaissut. Minun on paljon vaikeampi elää epätietoisena kuin geenimutanttina. Nyt kävi näin, mutta elämä jatkuu! Vielä tuomio seuraavasta leikkausta, niin pääsee odottamaan vain ja ainostaan joulua eikä tuloksia.